Tervetuloa runosivuilleni

Kirjoitan sinulle runon, vuoden jokaiselle päivälle, ilolle, ikävän häivälle,
niin ehkä meidän on helpompi kulkea,
uudet ovet avata,vanhat sulkea.



keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Päivät untako? vuodet, aika?

 Seuraavan runon kirjoitin työskennellessäni vuodeosastolla. 
Siellä näin ja tajusin, kuinka katoavaista aika ja ihmiselämä ovat.


Kuljen kevyesti, keväisen pellon laitaa,
aurinko siivilöityy hennon vihreiden kovun lehtien lomitse.
Lapsi juoksee polkua vastaan, nauraen huutaa "Äiti!"
Säpsähdän, herään,
valkoiset seinät piirtyvät kalpeina ympärillä,
jostain kaikuvat askeleet käytävällä,
menevät, tulevat.

Mikä päivä? kuukausi? vuodenaika?
Vielä eilen, kädet täynnä työtä,
jaloissa pienet lapset.
Aika, voimat eivät tahtoneet riittää.
Vai oliko se eilen?
Päivät kuin unen-näköä, vuodet, aika.
Milloin vanhenin?

Askeleet lähenevät, valo häikäisee, ottaa silmiin.
Joku vetää peiton, unenlämpöisen vartalon päältä,
liian äänekkäästi toivottaa "Hyvää huomenta!"

Kiireiset kädet, vieraat kädet, riisuvat, pesevät.
Ai! sattuu, nivelet eivät taitu.
Olen tullut niin kevyeksi, helposti siirtävät,
nuoret kädet, voimakkaat kädet,
ihmisen kuoren, vuoteen laidasta toiseen,
kohentavat tyynyn, peittelevät.

Askeleet kaikkoavat, tulee hiljaisuus.
samanlainen kuin kesäisen ukkosmyrskyn jälkeen.
Lämpö hiipii hiljaa takaisin, .. uni tulee, 
katoaa aika...

-Valokki-


4 kommenttia:

  1. Kyllä sinä olet ihana, (lempilauseeni)
    Osaat kuvata kauniisti ja kirjoittaa ja runojakin.
    Koskettava runo ja niin totta!
    Oikein miellyttävää viikon loppua, tämä lähtee nyt koht ikkään viikon loppu vapaalle :D

    VastaaPoista
  2. seijastiina, lämmin kiitos sinulle kommentista. Hyvää viikoloppu vapaata sinulle ;) aurinko varmasti hellii, sitä joka ulkona kellii:)

    VastaaPoista
  3. Tämä runosi on niin totta monen kohdalla. Pala nousee kurkkuun ja kyynel silmäkulmaan.

    Olen niin ylpeä sinusta pikkusiskoni, taidostasi havannoida, huomata asioita ja kaikenlisäksi osaat ne pukea upeasti sanoiksi.

    VastaaPoista
  4. Kaarnikka, kiitos paljon, siskoseni. Joskus näin liiankin hyvin, potilaiden tilanteen, ajattelin miltä tuntuisi itsestä, maata avuttomana toisten hoidettavana. Mennyt elämä, vain unikuvina.

    VastaaPoista