Tervetuloa runosivuilleni

Kirjoitan sinulle runon, vuoden jokaiselle päivälle, ilolle, ikävän häivälle,
niin ehkä meidän on helpompi kulkea,
uudet ovet avata,vanhat sulkea.



perjantai 18. kesäkuuta 2010

Siivetön

Siivet oli,
ainakin muistan niin,
kun minut maailmaan lähetettiin.
Päivät kevyet liidin, uskoin unelmiin.
Ilo kupli syvällä rinnassa,
hymy välkehti, huulten pinnassa.
Milloin ne leikattiin?
komeron kätköihin viikattiin.
Milloin lakkasin lentämästä,
uskomasta unelmiin?

-Valokki-


16 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä tekstistäsi kovasti. Kauniisti kirjoitat. Joskus mietin, että Runotalonkin sanoma olisi Anna unelmillesi siivet :)

    VastaaPoista
  2. Niisk, tuuttaa nenäliinaan ja pohtii,,niimpä, olisiko aika kaivaa ne siivet sieltä komerosta? Omiani olen varovasti hypistellyt, vähän ne ovat hapertuneet ja kellastuneet, mutta siivet yhtäkaikki.

    VastaaPoista
  3. Sari, olen miettinyt paljon unelmiani, taka-alalle siirretyjä, toteutumista odottavia. Anna unelmillesi siivet= Runotalon sanomaksi oikein sopiva:)

    VastaaPoista
  4. Valoru, välillä minäkin käyn hypistelemässä, aina sydän pamppaillen menen, ovatkohan tallella? etteivät vain ole mennet pilalle, murenneet ja muuttuneet tomuksi. Luulen, että vaikka ovat kellastuneet ja hapertuneet, niinkuin omasikin. Varmasti vaalenisivat ja vahvistuisivat, jos uskaltaisin kantaa päivänvaloon.

    VastaaPoista
  5. Teilläpä on hienoja mietelmiä menossa täällä. Näen silmissäni kuvia siivistä miten ne elpyvät auringon paistaessa :)

    VastaaPoista
  6. Sari, eikös vain. Pitää vielä hieman kerätä rohkeutta ja sitten kantaa siivet varovaisesti valoon. Ensin vain hekeksi, varmistuen ensin ettei ole ukkosmyrskyä tulossa. Lentämistä voi kokeilla vasta sitten, kun siivet ovat vahvat. Tai ehkä ne vahvistuisivat, jos vain uskaltautuisi niiden varaan, vaikka myrskytuuli olisi vastassa. Ehkä luulen vain, niiden olevan heikot ja haperat.

    VastaaPoista
  7. Niisk niisk täällä kolmas sisaruksista jolta on siivet hukassa... olen tainnut jo unohtaa mihin komeroon tai kellarin-nurkkan omat siipeni kadotin. Välillä tuntu kuin ne jostain pilkottaisivat hetkittäin, mutta kun olen ottamassa niihin kiinni, murenevat käsiin..
    Vaan enpä anna periksi, kyllä ne minunkin siipeni viellä löytyvät. Lennähtelisin niillä varmaankin ihan varovasti, alemmalta oksalta ihan lähioksalle ja vain tyynellä säällä..opetellen ja muistelisin varovasti miten sitä lennettiinkään...

    VastaaPoista
  8. Kaarnikka, älä sure kyllä me vielä lennetään!
    Voidaan odottaa, oikenlaista tuulta, joka nostaa meidät korkeuksiin keveästi ja vie tasaisesti eteenpäin. Voihan se olla, että muutaman kerran tulla mossahdetaan alas, mutta yritetään uudellen.

    VastaaPoista
  9. Jospa ne vielä kasvavatkin, siivet ja siksi eivät kanna:) Omani ainakin ovat tyngät, mutta niistä en luovu, toivosta. Vaan olipa runosi kaunis!

    VastaaPoista
  10. marjaisa, se olisikin lohdullista, jos kasvaisivat vielä. Tyngät omanikin ovat, vaan jonain päivänä kasvavat suuriksi ja vahvoiksi, samoin kuin sinunkin. Uskotaan niin hurjasti ja toivotaan.

    VastaaPoista
  11. Oi, niin todella kaunis runo...
    Sanat ihan saivat mun käsivarret kananlihalle!
    Niin..usein käy, siivet viikataan komeroon ja unelmat unohdetaan!

    VastaaPoista
  12. Harakka, mieltä lämmittää kun pidit runosta. Se on hassua kun elämän varrella jotenkin eksyy oikeasta suunnasta. Haahuilee ja kesittyy sellaiseen, joka ei oikeasti ole sitä mikä tekee onnelliseksi. Nuorena uskaltaisi tehdä vaikka minkälaisia valintoja, mutta ei ymmärrä. Vanhempana ymmärtää, mutta ei uskalla.

    VastaaPoista
  13. Kaunis ruono, pidän runoistasi, voi kun itse rohkenisin kirjoittaa enemmän, enkä mä osaa!
    Lainaan runoja vaan!
    Ehkä jos olisi aikaa enemmän.. :)

    VastaaPoista
  14. seijastiina, Olen iloinen jos osaan kirjoittaa ajatuksia paperille sellaiseen järjestykseen, että niistä muodostuu mukava kokonaisuus. Älä ole liian kriittinen itseäsi kohtaan, osaat varmasti kirjoittaa. Usein kun oikein alkaa miettimään, onko tämä runoni nyt mitään? mitähän muut ajattelevat? niin runosta katoaa "henki" eli rohkeasti vaan sanoja jonoon. Sekin on kyllä totta, että jos on kiire ja väsynyt, niin runot eivät ehdi mieleen asti, vaan jäävät välähdykseksi jonnekkin välimaastoon ja unohtuvat.

    VastaaPoista
  15. Täällä se neljäs sisko jonka siivet taitavat olla jo antiikki tavaraa, vaan siivet yhtäkaikki. Kovasti pidän runoistasi, ne vievät luontoon ja satumaihin. Muodostavat pehmeän törmäys suojan kovaa maailmaa vastaan. Kiitos !

    VastaaPoista
  16. Seijamarjatta,
    Kyllä ne aika heikkoa tekoa ovat meikäläisenkin siivet, muuttuvat ohuiksi ja näkymättömiksi noin vain. Katoavatkin yllättäen kun niiä tarvitsisi. Mukavaa jos runoni pehmentävät hieman arkea ja elämän raadollisuutta. Halauksia siskolle :)

    VastaaPoista