Varjojen hän antoi
luokseen kutsua
kauan surua kantoi
ei tahtonut ois luopua
vaikka toisin vannoi
lopulta halusi vain nukkua
Uni, ei se ollut suloista
leijumista murheista
puhdasta tai valkoista
luopumista taakoista
Se oli kipua ja itkua
lohdutonta huutoa
itkeviä rakkaita
Aja taaksepäin jos
kääntää voisi
tekisi hän kaiken
toisin
-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen
