Pian on aika jälleen hyvästellä lintuystävät. Ottaa vastaan viileys ja tummuva hämärän aika.
Aina se saa aikaan pienen haikeuden tunteen, josta seuraava runoni kertoo.
Laskeva aurinko
purppurana taivaan rannassa
syyspakkaset jäähelminä
suomättäiden heinissä
kudelmina puiden oksilla
yksinäisen joutsenen huuto
jää leijumaan viilenevään iltaan
Kurjet menivät jo eilen
pitkänä katkeamattomana nauhana
kadoten hiljaa horisonttiin
nämä joka syksyiset haikeat lähdöt
-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen