Suru

 

Kuolleella rannalla

 

Mittatilausakka

Olisin minä ollut

kainaloon sopiva

mittatilausakka

Siihen olisin käpertynyt

Sinulle täydellinen pakka

Painanut korvan

lämpimälle iholle

kuunnellut sydämen lyönnit

Et sinä minua halunnut

pois luotasi työnnit.

-Valok Ki

© Asta Gyldén-Lahtinen

Kauan surua kantoi

Varjojen hän antoi

luokseen kutsua

kauan surua kantoi

ei tahtonut ois luopua

vaikka toisin vannoi

lopulta halusi vain nukkua

Uni, ei se ollut suloista

leijumista murheista

puhdasta tai valkoista

luopumista taakoista

Se oli kipua ja itkua

lohdutonta huutoa

itkeviä rakkaita

Aja taaksepäin jos

kääntää voisi

tekisi hän kaiken 

toisin

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Suru

Kirjoitan surun kirjaani

laitan kannet kiinni

olkoot siellä

tarkastelen vasta sitten

kun suostuu pysymään sivuilla

eikä enää hyppää sydämeeni.

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Väsyneet

Silmät väsyneet

katsomaan tyhjyyttä

korvat kuuntelemaan 

lausumattomia sanoja

sydän odottamaan

saapumatonta rakkautta

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Suru on mustavalkoinen

 Mennyt viikko on ollut alakulon värittämä pahasta  olosta on vaikea siirtyä "normaaliin" arkeen. Joten kirjoitan vielä surun värittämän runon värittömästä surusta.


Tänään olen surullinen
suru on mustavalkoinen
taivaalta sataa nauloja
valo on liian kirkasta
suru on mustia nauhoja
joissa pala puhdasta valkoista

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen

Suru

On hetkiä jotka on kestettävä yksin
joissa kukaan toinen ei voi auttaa
kestettävä ja toivottava
että suru hellittäisi puristavan otteensa
aika käärisi tuskan pehmoiseen harsoon
ettei se raastaisi sisintä rikki.

-Valo Ki-

© Asta Gyldén-Lahtinen