Pelon askeleet
minä kuulen ne, näen
vaikka en haluaisi
painaumina hangella
kuuraisilla heinillä
pelon askeleet
ne odottavat
kulkevat mieleni reunoilla
imevät hiljaa voimiani
sitovat iloiset ajatukseni.
Varastavat elämäni.
-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen
Kiitos tunteitani läikäyttelevästä runosta ja siihen sopivasta surullisesta, mutta niin kauniista kuvasta.
VastaaPoistaRikasta luomisen intoa ja Hyvänolon vuotta 2012 Sinulle Valokki!
Uskomattoman alakuloinen ja surullinen runo. Kuvan kauneus lisää tunnelmaa, antaen kuitenkin toivoa paremmasta. Tähdet, ne loistavat...:)
VastaaPoistaOih hus pois Valokkia sitomasta... <3
VastaaPoistaKauniisti muotoiltu hienot ajatukset!
VastaaPoistaVoi tuota pelkoa, sillä tuntuu olevan niin paljon voimaa, minussa ja maailmassa. Silti, ei niin pitäisi olla, mitä pitäisi tehdä, mitä oivaltaa, että huomaisi sen olevan harha vain??
Liplatus,
VastaaPoistaPitsit sekaisin,
Una,
elämässä on välillä aikoja, jolloin kaikki tuntuu vaikeammalta. Usein se on monien asioiden summa, mieli painaa silloin välillä kivirepun lailla. Onneksi voin kirjoittaa runoja, siirtää niihin osan painolastista. Niin on helpompaa selvitä vaikeista päivistä.
Kiki,
VastaaPoistapelko ottaa vallan huomaamatta, kasvaa ja vahvistuu. Pelko sitoo paikoilleen ja ahdistaa kykenemättömäksi tehdä oikeanlaisia päätöksiä elämässä. Pitäisi osata vain heittäytyä, luottaa siihen, että kaikki tapahtuu mitä tahdon ja mikä on minulle tarpeen. Sanoit osuvasti, pelko on vain mielen harhaa, pelosta lähtevä toiminta vie väärään suuntaan ja estää positiivisten energioiden kulkua. Yritetään olla pelottomia, rohkeita ja luottavaisia, vaikka se olisi vaikeaakin.