Luulin jo runoukon kadonneen
juosseen pois riimilukkoineen
mun kiireet oli sen varpaat tallanneet
ylös pihakuuseen ajaneet
Siellä se istui ja viiksiään vahasi
huusi, "kiireelle uhraa aikasi
kiire muuttuu tavaksi pahaksi
aikaa ei kannata muuttaa rahaksi"
Silloin kiireelle kyytiä annoin
ulos sen laukut talosta kannoin
ajoin laskemaan kuusen neulasia
satamaan ihastelemaan veneen keulasia.
-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen
Hei, kävin tutustumiskierroksella blogeissasi. Tääällä viivyin pitempäänkin,pidän runoista, kauniita.
VastaaPoistakeijukainen, Lämpimästi tervetuloa runoblogiini, ilahduin kun tapasin täältä uuden lukijan. Runoaiheeni liittyy usein luontoon, mutta kirjoitan kyllä kaikesta muustakin. Oikein surulliset runot, jätän usein vain omaan kirjaani. Hyvää ja iloista mieltä viikkoosi;)
VastaaPoistaHauska runo mainiolla kuvalla ♥
VastaaPoistaSeijastiina, välillä tuntuu, että runoukko piilottelee. Hyppää sitten olkapäälle yllättäen, runo tulee kun on tullakseen. Joskus niitä tulee ihan nauhana, sitten jälleen on taukoa.
VastaaPoista