Suon laidalla
seison hangella keskellä valkeutta
isoa äärettömyyttä
tuulen lento piirtää kaaren taivaankanteen
jossain ilmaa halkoo hento siivenisku
hiljaisuus puhuu lempeästi
asettuu viereen
yhdessä mittaamme taivaankannen
auringon viime säteet
katsomme kuinka tähdet sytyttävät valonsa
pimeyteen, yksi toisensa jälkeen
-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen
Kiitos hienoista runoelämyksistä! :)
VastaaPoistaKiitos koskettavasta runosta. Puit kauniisiin sanoihin suoelämyksen, aivan kuin olisit ollut mukanani taannoisella tarpomisretkellä läheisellä suolla. Koin juuri jotain tuollaista, en vain olisi osannut sitä kuvailla noin ihanalla tavalla.
VastaaPoistaKati,
VastaaPoistakiitos positiivisesta kommentista.
TulentekijäTuikku,
VastaaPoistaRakastan noita isoja, laajoja suoalueita. Rauha kulkee niiden rannoilla. On tilaa hengittää, kuunnell sisintään.
Kuva korosti runon herkkää kauneutta, suo o talvella turvallinen hiihdellä.. kesällä täytyy tuntea jo aapan vaarat.. tämä sopii hyvin myös meditaatio runoksi. hiljaisuus asettuu viereen... siinä on herkkyys joka koskettaa..
VastaaPoistakaipaamme näitä hiljaisia hetkiä.. minulla on tapana ennen nukkumista upota hiljaisuuteen usein soitan taustalla rauhallista musiikkia. sillin nukkuu paremmin ja näkee ihmeellisiä unia..
aikatherine,
VastaaPoistaKaipaan myös hiljaisuutta, hiljaisuudessa pääsen lähemmäs itseäni. Pääsen rentoon oloon, yleensä luonnon keskellä yksin, siellä olen äärimmäisen onnellinen.