Kuvat, etenkin vanhat värivalokuvat haalistuvat ja värit hiipuvat pois, mutta aina jokin pieni muistikuva jää. Vaikka polttaisi kirjeen tai jonkin riipaisevan kuvan, kuva ei poistu, edelleen se jossain syvällä kaivertaa tai sitten se putkahtaa pinnalle tuomaan iloa kuin lapsen nauru.
Katselen usein vanhoja valokuvia. Osa äitini valokuvista on jo lähes sata vuotta vanhoja. Onneksi on valokuvia, niissä säilyy pieni pisara mennyttä aikaa.
Kiitos Sisko! Runojen kirjoittaminen on hyvää terapiaa, kuten tarinoidenkin pyörittely. Surullinenkin runo voi olla kaunis ja sen kirjoittaminen tasapainotta. Toivon myös lukijan saavan runoistani jotain itselleen.
Kuvat, etenkin vanhat värivalokuvat haalistuvat ja värit hiipuvat pois, mutta aina jokin pieni muistikuva jää. Vaikka polttaisi kirjeen tai jonkin riipaisevan kuvan, kuva ei poistu, edelleen se jossain syvällä kaivertaa tai sitten se putkahtaa pinnalle tuomaan iloa kuin lapsen nauru.
VastaaPoistaKatselen usein vanhoja valokuvia. Osa äitini valokuvista on jo lähes sata vuotta vanhoja. Onneksi on valokuvia, niissä säilyy pieni pisara mennyttä aikaa.
PoistaUpeita runoja olet kirjoittanut, tämäkin niin kaunis! Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Sisko! Runojen kirjoittaminen on hyvää terapiaa, kuten tarinoidenkin pyörittely. Surullinenkin runo voi olla kaunis ja sen kirjoittaminen tasapainotta. Toivon myös lukijan saavan runoistani jotain itselleen.
Poista